PIKARUOKAILUA ÄHTÄRILÄISITTÄIN Vanhemmat ovat jälleen lähestyneet minua. Taas on kuulemma paasattu energiaa kehityksen ja sivistyksen alasampumiseen ilman avointa päätöksentekoa ja keskustelua. Vallan keskittyminen liian pieniin klikkeihin on demokratian kaventamista kansalta. Molemmat opinahjot, lukio ja yhteiskouluko ruokailisivat samassa ruokalassa elokuusta alkaen? Toinen ruokalako sulkeutuu kokonaan? Säästö syistäkö? Tällainen säästö toteutuessaan ei täytä oppilaan hyvän oppimisen ilmapiirin kriteerejä. Entäs opettajien työviihtyvyys ja työssä jaksaminen? Vanhempien kertoman mukaan "toimenpidettä" kokeiltaessa jo haitat oli havaittavissa. Ruokailuun jää "kellokallen " mukaan aikaa 11 min (ilman käsien pesua)? Ne nuoret, joilla on poistumislupa koulun alueelta, lähtevät grillille syömään (ja vähän muutkin). Osa oppilaista ei mene ruokailuun ollenkaan. Keskellä oppituntia ruokailu keskeyttää pahasti opetuksen ja tunnin loppupuoli keskeytyy lukemattomia kertoja ruokalasta tulevien oppilaiden palaillessa luokkaan. Viis veisataan tapakasvatuksesta ja ravinto-opista. Aikuisilla onkin työpaikoilla notkuvat lautaset herkullista työpaikkaruokaa, jonka kehittämisestä ei säästetä! Surullista on se, että kansalle on paasattu kuinka "valtuusto päätti". Kunnanhallitus on selvitykseni mukaan se, joka on "siunannut" asian. Itse en luota tässä asiassa kunnanhallituksen asiantuntijuuteen. Valtuusto on kai taas joutunut tietämättään toimimaan kumileimasimena. Milloin asiaa on käsitelty Opevassa? En löytänyt netistä pöytäkirjaa päätöksestä. En löytänyt netistä Nyyssolän irtisanoutumistakaan koskevaa tietoa, enkä tiedä pitääkö hän Ähtärin virkaansa kauan. Virkavapautta ei tulkintani mukaan ole myönnetty. En tiedä, anooko sivistystoimen johtaja virkavapautta niin pitkälle "kuin aikoinaan" Seinäjoelta. Mutta olen tulkinnut, että sijaista ei tehtävään oteta, vaan tehtävä siirretään jollekin. Jos sen pystyy sivutoimena hoitamaan, niin sehän on ollut siis turha virka jo alkujaan. Pelkään miten asiat hoituu varhaiskasvatuksen sektorilla, kun sekin siirtyy Opevaan? Vanhemmat ovat syystäkin huolissaan ja hehän maksavat veroina tämänkin sirkuksen. Huoleni on vanhempien kanssa yhteinen ja syvä. Etusivulle |