NOUSI VEROT, NOUSI KUNNANTUPA - KYLÄRAITTI ON KURALLA
Kuravesikuuri, jonka vähemmistövaltuutetut ovat tiedostaneet olevan tulossa, ei olekaan aprillia. Vähemmistöpuolueet on taktisesti syrjäytetty päätöksenteosta valtuustotyöskentelyä haittaamalla, jotta valtaeliitin ulkopuolelle ei tihkuisi tietoa kaupungin talouteen oleellisesti vaikuttavista faktoista. Asiakirjoja ja päätöksiä salaillaan. Ähtärin kytkeminen valtion ohjaukseen vain vahvisti epäilyt siitä, mikä on ollut syynä rakentavaa kritiikkiä esittävien kuntalaisten leimaamiseen perussuomalaisiksi. Tämän kirosanan turvin on eristetty ulos työryhmistä ja edustuksista ne, jotka ovat halunneet muutosta. Jopa luottamustehtävien hoitoon tarvittavasta materiaalista minulle on väännetty laskua! (linkki) Perussuomalaisuus on juurtunut hyvään maaperään! Kaupungin talouden kriittiset tunnusluvut on haluttu kernaasti pimittää myös veronmaksajilta. On unohdettu, että kansa osaa itsekin laskea ja käyttää nettiä. Internetistä näkee sen, mitä kaupungin virallinen tiedotuspolitiikka ei kehtaa tuoda julki. Lehdistö on ohjattu vakuuttelemaan, kuinka "vankka on Ähtärin talouspohja ja hyvin menee". Vanhan vallan tukijat ovat lyöneet uutistulpan kansan suuhun. Uutisena on tarjottu vain pelkkää "kissanristiäisviihdettä". Jo pari vuotta sitten olen toivottanut tervetulleeksi "liituraitahousuiset poijat", samoilla matkakuluilla, kun käyvät Lehtimäellä. Olisivat saaneet tulla jo keväällä, kun harkinnanvaraista valtionapua haettiin tuhlauskuurin kattamiseen. Uudet Tuulet - koalitio lähetti sisäasiainministeriöön kirjeen, koska vanhojen puolueiden ajamalla eliittipolitiikalla ei pystytä pitämään talouden hoitoa lapasessa. Kaupungin paras lypsylehmä, Ähtärin ammatti-instituutti, ollaan antamassa Seinäjoelle. Kaupungin taloudellisen tilan salaaminenko on ollut kaupungin taloudentervehdyttämistoimikunnan päätehtävä? Onko tietojen pimittämistä ulotettu jopa ministeriötasolle, kun ei Ähtärin kaupunkia koskevaa kuntakohtaista talouden ennakointimallia ole tilastoissa? Ähtärin kohdalla lukee vain: #PUUTTUU! -(julkaistu 20.6.2007, katso linkki ja lihavoitu kommentti sivun alareunassa) Mitähän toimikunta tekee nyt, kun asia rävähti valtakunnan uutisiin? Ihmettelen, että uutisen levittyä kertaheitolla koko Suomen kansalle, osataan vihjailla, kuinka tästä olisi selvitty ihan itsekin! Millä tavalla? Elokuussa tapahtuvissa leikkauksissako on aika korjata siemenvilja tuleville vuosille? Näin viisailla ja ihan itse keksityillä ratkaisuilla olisi luullut kaupungin talouden korjaamisen tapahtuvan jo ajat sitten. Pitääkö ensin ajautua tilanteeseen, jossa verotus nousee kohtuuttomaksi? Pitääkö jokaisen ensin ihan omin silmin todeta, kuinka keskustaajama on tyhjentymässä yrittäjistä ja palveluista? Vuoden 2005 tilinpäätöksessä tilikauden alijäämä oli noin 3,5 milj. ja vuonna 2006 alijäämä oli kasvanut 5,3milj. euroon. Kuntalaisten keskuudessa elää syvä huoli siitä, että jossain kabinetissa jo jaetaan Ähtärin "perämettiä" naapurikuntien kesken! Missä ovat ne liian hyvät palvelut, joita osoitellaan sormella ja syytetään talouskurimuksen aiheuttajiksi? Mitä ähtäriläisillä on liikaa tai liian hyvin, kun asumme kalliisti reuna-alueella, kaukana maakuntakeskuksista, pitkien matkojen takana? Ähtäriläisten etu on säilyttää kunta itsenäisenä ja tähän on Perussuomalaisella tavalla pyrittävä. Käytännössä on vihdoinkin päästävä toteuttamaan avointa päätöksentekoa ja annettava tilaa valtaa pitävän eliitin ulkopuolelta tuleville kuntalaisten mielipiteille ja aloitteille. Jos nykyinen luottamus- ja virkamiesjohto ei tähän pysty, on uusien kykyjen aika! Olen kansalle kertonut, kuinka keisarilla ei ole vaatteita. Onneksi tuli valtion virkamies, joka ohjaa keisarin vaatekomerolle!
Sisäasiainministeriön tilastoja Suomen kuntien taloudesta: http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/785B3D519901D0DFC2256FA200418C2C Polku ennakointimalleihin: Avaa linkki, klikkaa KUNTA-ASIAT/ kuntatalous/ kehitysarviot/ Ennakointimalli 2005-2009 (sivun alareunassa) - Tilaston avauduttua kuntakohtainen ennuste löytyy valitsemalla taulukkoon haluttu kunta.
|