Vetistä ja märkää, mutta iloista Vappua!

Raittiilla rintaäänellä

 

Perussuomalainen Ähtärin kaupunginhallituksen jäsen ja kaupunginvaltuutettu on jälleen luottamushenkilönä monta kokemusta rikkaampi osallistuttuaan valtuustoseminaariin. Sirkka-Liisa Lamminkoski on useaan otteeseen aloitteilla ja julkisissa puheenvuoroissaan tuonut esille vaatimuksen luopua alkoholista päätöksenteon ja edustamisen yhteydessä. Hän on törmännyt aina samaan toteamukseen, että alkoholi kuuluu normaaliin edustamiseen. Ennen vanhaan edustaminen olikin märkää ja vielä pari päivää jälkikäteen tuoksahtelevaa ja valkosipulilta haiskahtavaa. Uusi trendi on hoitaa yhteiset asiat raittiisti.

Naapurikunta Töysä on miehekkäästi rinnanmitan edellä päätettyään hoitaa jo ajat sitten päätöksenteon ja edustamisen ilman alkoholia.

Töysässä toimii lähin Raittiuden ystävät  -järjestön osasto, nimeltään Töysän raittiusseura, jonka hallituksen jäsen Lamminkoski on. Raittiuden ystävien toiminnanjohtaja Tom Anthoni  ehdotti Lamminkosken nimeämistä Länsi- ja Sisä-Suomen liikuntaneuvostoon  päihdeterapeuttina ja ansioidensa perusteella. Käytännössä asiantuntemus ei juuri paina näissäkään valinnoissa. Poliittisille päättäjille riittää valitettavan usein paperiin kirjattu toteamus, mikä on helpompaa kuin toteuttamaan ryhtyminen.

Valtuustoseminaarista kotiuduttuaan Lamminkoski tunsi velvollisuudekseen näyttää mallia tekemällä aloitteen (11/2010) Ähtärin kaupungista täysin savuttomana kuntana. Nuorille on näytettävä mallia. Usein alkoholin ja päihteiden käyttö alkaa tupakoinnista. Kun sosiaali- ja terveysministeriö on valtakunnan tasolla luonut perustan kampanjoinnille, on tästä hyvä jatkaa. http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1490715

 

Etusivu